lauantai, 10. maaliskuu 2018

Kokeilu: verkkokokous kirjallisten töiden henkilökohtaisen ohjauksen muotona

Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) ammatillisen opettajankoulutuksen opiskelijaryhmä testasi opintoihin liittävänä kehittämistoimena, soveltuuko verkkokokous toiminnoiltaan yleisesti käytettäväksi kirjallisten töiden henkilökohtaisen ohjauksen kanavana.

 

Testauksen taustalla on idea siitä, että teknologiaa on hyödynnetty opetuksessa jo pitkän aikaa. Yle (2014) uutisoi, että tekniikka kehittyy nopeasti ja opetus yrittää etsiä keinoja hyödyntää sitä. Opetus on muutoksessa, jollaista ei ole aikaisemmin nähty ja tästä esimerkkinä on muun muassa se, että oppiminen on vapaata ajasta ja paikasta.

 

Kokeilussa testattiin kahden verkkokokousjärjestelmän - Adobe Connect ja Skype for Business - toiminnollisuuksia tähän tarkoitukseen. Ajatuksena verkkokokouksen hyödyntämisessä kirjallisten töiden henkilökohtaisessa ohjauksessa on, että ohjaaja ja ohjattava voivat tarkastella arvioitavaa kirjallista työtä yksityiskohtaisesti verkon välityksellä verkkokokousjärjestelmän asiakirjan jakamis-/yhteismuokkaustoiminnon avulla ja käydä samaan aikaan vuorovaikutteista arviointikeskustelua järjestelmän ääniyhteyden välityksellä. Kokeilu toteutettiin kahden henkilön välisenä Adobe Connect - ja Skype for Business -verkkokokouksena, joka jäljitteli todellista ohjaustilannetta.

 

Kokeilun perusteella suunnitellussa tarkoituksessa toimintavarmemmaksi ja käyttökelpoisemmaksi järjestelmäksi osoittautui Skype for Business. Kokeiluissa Skype for Business -verkkokokous toimi moitteettomasti ilman ääniyhteyteen liittyviä ongelmia toisin kuin Adobe Connect -verkkokokous. Lisäksi ohjaustyössä hyödylliseksi ominaisuudeksi Skype for Business -järjestelmässä osoittautui Microsoft Office -asiakirjojen yhteismuokkaustoiminta, jonka kautta ohjattava voi jakaa keskeneräisen Word-muodossa olevan kirjallisen työnsä ohjaajan tarkasteltavaksi ja toisaalta ohjaaja voi tehdä asiakirjaan tarpeen mukaan ohjaavia merkintöjä ja huomioita.

 

Haasteena Skype for Business -verkkokokouksen yleiselle käytölle kirjallisten töiden ohjauskanavana on se, että ohjattavilla täytyy olla käytössään verkkokokouksen vaatima laitteisto eli tietokoneen lisäksi siihen liitetyt/integroidut mikrofoni, kaiutin/kuulokkeen ja mahdollisesti myös kamera. Skype for Business -järjestelmä edellyttää käyttäjiltään myös sovelluksen asentamista.  

 

Kokeilun perusteella verkkokokousjärjestelmät soveltuvat toiminnoiltaan kirjallisten töiden ohjaavaan arviointiin.  Oppilaitoksissa Adobe Connect/Skype for Business -verkkokokous voitaisiin ottaa käyttöön vaihtoehtoisena kirjallisten töiden henkilökohtaisen ohjauksen muotona. Sitä, tuottaako vuorovaikutteinen ohjaus verkkokokousjärjestelmän kautta lisäarvoa opiskelijoille, voitaisiin arvioida sen perusteella, miten suosituksi ohjausmuodoksi verkkokokous opiskelijoiden keskuudessa muodostuu. Lisäksi voitaisiin seurata edistääkö ohjausmuodon hyödyntäminen kirjallisten töiden valmistumista. 


LÄHTEET

Yle 2014. Teknologia mullistaa ja haastaa koko opetuksen. Saatavilla: https://yle.fi/uutiset/3-7184763  

 

keskiviikko, 7. maaliskuu 2018

Moikka maailma!

Onnittelut uudesta blogistasi!

Tämä on esimerkkiartikkeli. Uutta sisältöä voit luoda blogin hallinnan kautta. Voit poistaa tämän artikkelin artikkeliarkiston kautta.